Hyppää pääsisältöön
Image
Virussymboli

Täytä biopankkisuostumus, edistä sairauksien tutkimista ja hoitoa

06.07.2021

Allekirjoittamalla sähköisen biopankkisuostumuksen voit antaa luvan käyttää näytteitäsi ja terveystietojasi terveyden tutkimiseen ja uusien hoitojen kehittämiseen.

Mikä on biopankki?

Keski-Suomen Biopankki kerää ja säilyttää biologisia näytteitä, kuten veri- ja kudosnäytteitä sekä näytteenantajaan liittyvää terveystietoa terveys- ja lääketieteellistä tutkimusta varten.

Biopankkitutkimuksen avulla pyritään selvittämään sairauksien syitä sekä perimän, ympäristön ja elintapojen vaikutusta niiden syntyyn. Lisäksi pyritään sairauksien ehkäisyyn ja turvallisten, tehokkaiden ja yksilöllisten hoitojen ja diagnostiikan kehittämiseen.

Näytteen antaminen on vapaaehtoista

Näytteiden keräys ja käyttö biopankkitutkimuksessa perustuu näytteenantajan vapaaehtoiseen suostumukseen. Suostumus on mahdollista peruuttaa koska tahansa. Näytteet otetaan yleensä hoitoon liittyvän näytteenannon yhteydessä tai henkilön osallistuessa tieteelliseen tutkimukseen.

Biopankkitutkimuksiin tarvitaan näytteitä sekä terveiltä että sairailta henkilöiltä.

Täytä suostumus kätevästi verkossa

Mikäli OmaKS:n ammattilaiset kokevat, että vaivasi vaatii fyysistä tarkastelua ja sinut ohjataan asioitavaksi keskussairaala Novaan, voidaan sinulle antaa tutustuttavaksi biopankista kertova esite sekä suostumuslomake.

Biopankkisuostumuksella annat luvan näytteidesi ja niihin liittyvien tietojen siirtoon biopankissa sekä niiden käyttöön lääketieteellisessä tutkimuksessa.

Suostumuslomakkeen voit täyttää valmiiksi verkossa. Tällä nopeutat asiointia sekä olet mukana edistämässä tiedettä sekä kansanterveyttä.

Jokaisen näyte on tärkeä. Kiitos paljon avustasi!

Lue lisää: Keski-Suomen biopankin kotisivut, KSSHP.